keskiviikko 12. elokuuta 2015

Viimeinen (?) postaus ja linkki uuteen blogiin!

Enpä ollut tänne blogiin enää suunnitellut kirjoittavani, mutta tässä sitä taas ollaan. Halusin tulla kertomaan teille, ihanille lukijoilleni, että mitä minulle kuuluu nykyään, näin kaksi vuotta Suomeen palaamisen jälkeen.

Minäkin sain valkoisen lakin päähäni tänä keväänä!


Mom ja Dad tulivat käymään Suomessa heinäkuun alussa ja sain viettää heidän kanssa ihanan viikon!!! Kerkesimme yhdessä vierailla Helsingissä (jonne menin heitä vastaan), käydä Tallinassa, yöpyä Jyväskylässä, viettää aikaa perheeni ja sukulaisteni kanssa Oulun seudulla sekä käydä tapaamassa Joulupukkia napapiirillä! Ikävöin heitä niin kovin, onneksi nyt taas ehkä jaksan muutaman vuoden kerätä rahaa ja voin vuorostani vierailla kotona Carmelissa!

Sain myös tiedon koulupaikasta heinäkuun alussa!


Tämä vaihtoblogini taitaa kuitenkin nyt hiljetä lopullisesti, sillä en oikein tiedä mistä vaihtoon liittyvästä alkaisin tänne kirjoittelemaan. Toki voisin kertoa jotain tuntemuksia ja ajatuksia mitä on herännyt tässä vuosien kuluessa, mutta ne saattavat mennä hieman liian syvällisiksi ;D Toki aion jättää nämä tekstit tänne kaikkien luettavaksi, sillä uskoisin että näistä voi olla vieläkin hyötyä, vaikka vaihdostani onkin kulunut jo aikaa.

Mutta tässä sitä taidetaan nyt olla:


Blogin aloittaminen oli niin jännää ja tuntui jotenkin hankalalta kun ei tiennyt mitä kirjoittaisi. Tämä blogi on täynnä muistoja ja ihania kuvia, vaikka toki tietokoneelta kuvia löytyy vielä enemmän. Haluan kiittää teitä kaikkia rakkaita lukijoitani tästä matkasta, jonka teitte kanssani ja toivottaa hyvää vaihtovuotta kaikille niille, jotka ovat vaihtoon lähdössä, en voi muuta kuin suositella!!!

Mutta, minut tavoittaa vielä blogimaailmasta jos teitä kiinnostaa kuulla elämästäni sekä ammattikorkeakoulussa opiskelusta:
Röntgensäteitä
Tervetuloa tsekkaamaan ja tutustuisin mielelläni muiden amk-opiskelijoiden blogeihin, eli laittakaa kommenttia jos teiltä semmonen löytysi!

tiistai 20. elokuuta 2013

Memories never die



Hei vain kaikki :)
Anteeksi, etten ole tosiaan piiiitkään aikaan antanut itsestäni mitään tietoa täällä blogin puolella. Minulle tuli täysin suunnittelematon bloggaustauko!

Mutta hengissä siis ollaan ja lukioon taas menty. Vanha rytmi alkaa taas syntyä ja elämä on ihanan itsenäistä! Omaan asuntoon haluaisin kyllä mielelläni muuttaa, varsinkin nyt kun joudun asumaan viikot lähempänä koulua ja viikonlopuiksi menen kotiin. Olisin vain jotenkin ehkä henkisesti kaikista helpointa jos olisi ihan oma asunto. Mutta hyvin tässä pärjäillään näinkin :)


En oikein edes tiedä mistä kirjoittaisin tänne, koska tuntuu, ettei täällä Suomen puolella ole oikein mistä asioista kirjoitella. Toivoisin, että te lukijat esittäisitte mahdollisimman paljon toivomuksia ja kommentteja! Laitanko blogin pääasiallisesti jäihin, vai mistä voisin sitten tänne kirjoitella?

(Images: WeHeartIt)

torstai 27. kesäkuuta 2013

Back in Finland!

Takas on nyt Suomeen siis päästy, muutama vuorokausi tuon matkailun ja orientaatioiden parissa tuli vietettyä ja nämä viimeiset päivät ovat olleen niin paljon odottelua. Mutta loppujen lopuksi löysin itseni helsingin lentoasemalta! Ja laukutkin löysivät tiensä sinne.

Suomi näyttää niin siistiltä, siis sillä tavalla, ettei kadut ole täynnä mainostauluja, kadut näyttävät muutenkin ehjiltä ja talot ovat nättejä ja hyvässä kunnossa. Vessan ovet aukeavat ulospäin, samoin ulko-ovet (arvatkaa vaan kuika monesti olen kävelly päin ovea...) ja sisällä pitäis ottaa kengät pois jalasta heti ovesta tultua. Ovissa on kahvat ja valokatkaisimet on niin isot! Ja nämäkin on vain joitakin esimerkkejä asioista jotka ihmetyttää.

Oli aivan uskomatonta nähdä yhtäkkiä taas oma perhe (tai ainakin melkein koko perhe), joita oli nähnyt vain skypessä viimeiset 10,5kk! Vielä muutama päivä ja pääsen Ouluuun ja sitten pääsee näkemään kaikkia muitakin sukulaisia ja kavereita!!! (:

maanantai 24. kesäkuuta 2013

It is almost over

Tänään koittaa lähtö toisesta kotoa ja edessä olisi perheen hyvästely. Nyt istun aamupalalla, mutta sitten edessä onkin pakkausta ja kaiken tavaran järjestelyä seuraavat tunnit! Muutaman tunnin päästä me lähdetään momin kanssa ajelemaan kohti Indianapolista ja mennään lounaalle johonkin dadin työpaikan lähelle, niin dadikin pääsee mukaan. Ennen tätä mun pitää tosin sanoa heipat mun Caroline-siskolle, koska sillä osu työt just siihen pahasti päälle. Mutta siis lounaan jälkeen momi ja dadi vie mut eräälle AFS-vapaaehtoiselle, joka kuljettaa meidät meidän "End-of-Staying" orientaatioon. Siitä en osaa kertoa oikein mitään, kuten mitä siellä tehdään tai milloin se edes tarkalleen on. En kyllä tiedä sitäkään missä me nukutaan ensi yö. Jokatapauksessa, huomenna sitten ajellaan Chicagoon ja iltapäivällä lähtee lento kohti Amsterdamia! Ja sitten tietenkin jatkolento Amsterdamista Helsinkiin jonne pitäis ainakin äitin ja isin ja koirien tulla vastaan, taitaa ehkä toinen siskonikin olla tulossa...?

Mutta eipäs mulla kummempia kuin tämmösiä pikauutisia ja tunnelmia!

maanantai 17. kesäkuuta 2013

7 Days

Tässä ei ole enää kuin 7 päivää jäljellä siihen päivään, kun lento lähtee välilaskun kautta kotimaahan. Ja vain 6 päivää jäljellä täällä, kotona. Nämä eivät ole vielä ihan niitä "viimeisiä päiviä", mutta kyllä tämä lähtö alkaa mukana kulkea koko ajan. Eilen pakkasin molemmat laukut ihan valmiiksi (paitsi että unohdin pakata kengät, hups) ja punnitsin ne. Toinen painoi 40.5lb ja toinen 44.5lb, kun sallittu raja on 50lb! Toisin sanoen, hyvällä mallilla siis ollaan! Voisi vielä käydä ostamassa jotain uuttakin ;D Tai sitten vain ottaa muutamia muita vaatekappaleita mukaan...


Tällä hetkellä suunnittelen mitkä vaatteet kannattaisi pukea lentokoneeseen... Ehdotuksia?

sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Stepping stones and fireflies

Taas muutamia kuvia viimeisimmistä päivistä. Me tehtiin tommoset omat "kivet", johon mun piti tietenkin piilottaa suomenlippu ja sitten yhtenä toisena iltana sytytettiin Carolinen kanssa nuotio ja vaan istuskeltiin pihalla. Kun ilta alkoi siitä sitten pimentyä, alkoi paikalle myös ilmestyä tulikärpäsiä ja jossain vaiheessa alkoivat lepakot lennellä siinä meidän yllä! Vieläkin tämä luonnon erilaisuus saa mut ihan ihmetyksen ja ihastuksen valtaan! Mutta eihän nuotion teossa oikein ole mitään järkeä, jos ei ole mitään paistettavaa, joten loppujen lopuksi dadi kävi ostamassa meille vaahtokarkkeja ja me paisteltiin niitä sitten yöllä :P

Perjantaina me etsittiin mulle epätoivoisesti matkalaukkua eri kirppareilta, mutta ei meinannut millään löytyä yhtäkään! Me oltiin jo viidennessä Goodwill:issä, kun yks mummo tuli juttelemaan siihen ja loppujen lopuksi lahjoitti oman vanhan matkalaukkunsa mulle ilmaiseksi! Ja se matkalaukku on vielä iso ja ihan kunnossa, vaikka vanha se varmasti on. Loppupäivä meillä meni sitten eräässä pikku kaupungissa, joka oli täynnä erilaisia söpöjä pikkuputiikkeja! Kuvia ei tietenkään ole sieltä muita kuin yksi syömiskuva,ja momilla riitti huumorintajua ottaa tommonen kuva, että mä istun just tuossa "smoked pork"-kyltin takana... Se vielä naureskeli sille kauheasti siinä paikan päällä, muttei suostunut sanomaan, mikä sitä nauratti, ennen kuin se näytti noita ottamiaan kuvia!


Ja jos joku miettii, niin minun kiveni ei yritä muistuttaa mitään. Se tosiaan on vain paljon erivärisiä kiviä vierekkäin :D

Kunnon landevaatteetkin päällä!