perjantai 31. elokuuta 2012

Gifts

Okei juttua tuli koulusta ja koulun ulkopuolisesta elämästä, mutta eroavaisuuksia saatte kyllä sitte odotella :D Niitä en oo jaksanut alkaa listaamaan, en ainakaan vielä. Tajusin etten oo muistanut blogin puolella näyttää joitakin lahjuksia joita olen täällä saanut. Ensimmäiseksi sain Elleniltä sen vanhan "Carmel" t-paidan koulun jalkapallo-ottelua varten (totta kai pitää olla koulun paidat...) mutta se peli oli tosiaan havaiji teemalla, eli ei oo vielä tullut tuota paitaa käytettyä. Joku päivä kyllä varmasti :) Sitten sain hostmummolta (voiko noin edes sanoa?) huivin! En tiiä mistä se on saanut vihiä, että rakastan huiveja!



 Hostdadin sisko ja hänen miehensä olivat täällä muutaman päivän ja he toivat minulle aivan mahtavan Sisu- paidan!!! Hostdadi on pienenä viettänyt paljon aikaa mökillään minnesotassa, jossa on kuulemma paljon suomalaislähtöistä väestöä! Joittenkin teitten nimet on suomeja jne. ja siinä on kuulemma joku pikku kylä lähellä jonka nimi on Finland! Löysin wikipediasta tälläisen linkin, oisko oikea? LINK Ja jossain sielläpäin järjestetään vissiin joku juoksukilpailu jonka nimi on Sisu :P Tai sitte niitten kilpailujen jälkeinen juhla on Sisu, en muista! :D



Momi kävi tosiaan viemässä Ellenin New Jerseyhin ja toi mulle ja Carolinelle kolikkopussit, tässä on mun kolikkopussukka. Eikö oo ihana!?! Vieressä on ihana mummin lähettämä kortti, joka on niiiiin suomalainen kuin voi olla, ettei voi muuta kuin hymyillä tuon nähdessään :)




Lupaan ja vannon kautta kiven ja kannon, että tänä viikonloppuna kirjoitan postauksen jostain aiheesta (aiheita kyllä riittäisi hyvinkin tällä hetkellä...)! Kiitos kaikille, jotka kommentoivat tuohon edelliseen postaukseen, en vielä tiedä vastailenko niihin, mutta kiitos joka tapauksessa! Jotkin oli aika helppo arvata, mutta kaikkia en kyllä keksinyt :D Ja nyt loputkin anonyymit lukijat käyvät lukemassa ja kommentoimassa edelliseen postaukseen tästä!

keskiviikko 29. elokuuta 2012

Lukijoilleni :)

Mä tuossa jo suunnittelin mahtavaa tai itseasiassa useampiakin mahtavia postauksia, mutta jostain syystä ei blogger anna nyt lisäillä kuvia tänne. Tehdään siis vähän toisesta aiheesta postausta, ja pidetään tämä kuvattomana.

Olen saanut uskomattomat 78 lukijaa blogilleni, kiitos siitä! Tämä on siis sitä faktaa mitä minä ja te lukijat voitte nähdä, mutta nyt toivoisinkin, että kaikki anonyymit lukijat ilmoittautuisivat kommentoimalla tähän postaukseen! Olisi kiva tietää kuinka paljon mulla on lukijoita, joita ei näy tuossa "Lukijat" listassa.

Ja vielä, jos olet jotenkin tuttu minulle, sukulainen, ystävä, kaverin kaveri jne. niin voisitko myös sinä kommentoida tähän postaukseen ja kertoa jos seuraat mun tarinointia! Kommentit mieluiten höystettynä pienellä vihjailulla kuka olet, jos olet jotenkin tuttu minulle (jos et halua vain suoraa kertoa etunimeä!) :) 

Edit: Pidetään tämä teksti tässä ainakin muutama päivä että kaikki varmasti kävisivät kommentoimassa!

lauantai 25. elokuuta 2012

Puolitoista viikkoa chs:ää takana, monta edessä...

Ja tarkennetaan että CHS on lyhenne mun koulusta, eli Carmel High Schoolista :) Nyt on tosiaan selvitty kokonainen viikko täällä, en kyllä ole varma selviänkö ens viikon :D Jos nyt ihan yleisesti kerron mun koulusta niin..... en tiiä mistä alottaisin :D

Kouluun kuljettiin ekat päivät bussilla ja nyt ollaan kuljettu joka päivä Connorin (Carolinen poikakaverin) kyydillä kouluun ja takas. En kyllä ymmärrä miksi, koska mä kulkisin omalla autolla kouluun jotta voisi lähteä myöhemmin aamulla ja päästä takas kotiin aikaisin eikä tarvisi kävellä bussipysäkille asti. Noh, Connorin kyydillä meidän pitää lähteä 5 minuuttia aikaisemmin kuin jos mentäis bussilla ja auto pitää jättää niin kauas, että oltais varmaan bussilla (joka odottaa 10 metrin päässä ovelta) jo kotona siinä vaiheessa kun ollaan kävelty parkkipaikalle :D Eli en ymmärrä, mutta en nyt kehtaa yksin alkaa bussillakaan kulkemaan! :P

Koulu EI ole ollut helppoa, en ole tosiaankaan huomannut että täällä opiskelu ois tosi helppoa, eikä siihen silleen tarvi panostaa kauheasti, vaan ennenminkin päinvastoin. Nämä asiat joita käyn on ehkä jotain 8. ja 9. luokan asioita, mutta niistä saadaan kyllä hyvin haastavia kun vaihdetaan kieli toiseksi! Ja oon siis muutenkin mua 1 tai 2 vuotta nuorempien kanssa samoilla kursseilla eli mun ikäisten kurssit on varmaan aivan kauheita :D Läksyjä tulee kans tosi paljon, tai no riippuu toki aineesta, mutta vaikka espanjasta saadaan aina ehkä 3 sivua kotiläksyjä, siis ihan oikeasti saatiin tänään sivut 10-12! Suomessa oon tottunut ehkä 3 tehtävään. Saadaan myös paljon vaikka jotain monisteita täytettäväksi mutta minulla menee aika kauan niiden täyttämiseen kun eka pitää kääntää se teksti, keksiä vastaus ja kääntää se vastaus :D Eilen tein varmaan 45 min yhtä hissan monistetta, jonka olisin suomeksi tehnyt kymmenessä minuutissa.

Nyt kun päästiin kotitehtäviin niin mäpä kerron mitä mulla ois ohjelmassa tälle viikonlopulle: Hissassa ois testi ens kerralla ja yks moniste täytettävä, matikassa testi, espanjassa testi ja 3 sivua tehtäviä, englannissa 80 sivua kirjan lukemista, blogitekstin kirjoittaminen ja kirjan henkilöiden kuvailua sekä vanhemman haastattelu aiheesta wtc, health:ssa jonkin artikkelin analysoinnin aloittelu. Eli mukavaa viikonloppu puuhaa, ihan kuin mulla vois jotain muuta elämää ollakaan kuin koulu! Niin ja tarkennetaan, että nämä kaikki kotitehtävät on siis seuraavalle tunnille, ei vaikka seuraavan viikon ajaksi.

Koulu on täällä tosi vakava juttu, täsmennetään esimerkillä: mulla oli hissan testi (parista sivusta) ja mä aattelin että suomennan sen alueen ja luen sen muutaman kerran läpi. Kerroin Carolinelle mun testistä ja se kerto noille vanhemmille ja ne kaikki oli silleen "sano jos vaan voidaan auttaa!" ja aina kuin luin yhden kappaleen niin C kuulusteli sen läpi ja teki lopuksi mulle vielä testin niistä parista sivusta :D Ja momi kyseli miten se testi meni ja miltä se tuntu jne. Suomessa en tiiä oisko edes tullut mainittua kotona että meillä on testi parin sivun alueesta :D

Mulla on ollut nyt 2 testiä usan historiasta ja voin sanoa että ne meni huonosti. Siis ihan oikeasti huonosti, koska en ymmärrä kysymyksiä :D Suomennan tekstin kotona ja muistan sitä sanastoa, mutta testissä opettaja käyttää vähän eri sanoja joita en olekkaan sitten ikinä kuullut. Eli aika puhtaalta näyttää paperi kun palautan sen....

Kirjat on järkyttäviä! Ne on ihan tosi paksuja ja isoja ja painavia ja mulla on ollut niskat jumissa kun oon kantanut niitä koko viikon :D Laitankin pari kuvaa mun koulukirjoista, näistä vaan puuttuu yks tollanen paksu kirja, joka on mun espanjan kirja.



En muista oonko laittanut vielä kuvaa mun lounaspussista, mutta
tässä se joka tapauksessa on! :)

"Penaali", ja nyt muuten tuli mieleen, että täällä ei oo sinänsä penaaleita kellään vaan ne kaivaa vain lyijykynän esiin
ja käyttää sitä :D Ei edes kumia erikseen, vaan sitä kynän päässä olevaan kumia käytetään kumittamiseen.

Tätä kirjaa me luetaan englannin tunnilla

Saatiin koulusta tämmöset hienot kalenterit!


Hissan kirja ja espanjan tehtävävihkonen
En nyt tiiä mistä vielä kertoisin.... Niin no vaikka ihmisistä! Opettajat on ihan kivoja, jotku on silleen että kerro jos et ymmärrä jotain ja toiset ei edes muista että luokassa on joku joka ei ymmärrä mitään. En oo saanut minkäänlaista helpotusta koulutöissä muihin verrattuna, eli mun pitää tehdä ihan samat tehtävät ja esseet. Ja joissakin aineissa joudun tekemään tunti tehtävätkin kotona, koska en ymmärrä niitä tehtäviä ilman kääntämistä.

Oppilaat on tosi ystävällisiä jos vaikka kysyy neuvoa tai jos muuten vaan jotain sanoo niin vastataan :D Mutta kukaan ei oo kyllä tullut juttelemaan mulle koulussa, se oon aina ollut minä joka on saanut mennä juttelemaan. Kukaan ei oo tullut kyselemään että oonko vaihto-oppilas, eikä kukaan oo tiennyt että täällä edes on vaihto-oppilaita. Ja semmonen ikävä puoli minkä huomasin on, että yleensä keskustelut on vaan semmosia että kerron olevani vaihto-oppilas ja ne on silleen vähän siistiä ja siihen se sitten jääkin. Ne alkaa vaikka puhumaan kavereiden kanssa tai jatkaa vaan matkaa johonkin, kun taas suomalaisena oon tottunut siihen että edes vähän jotain juteltais sen jälkeen :D Mutta kai sitä pitää vain tuohon tottua...

Meidän koulussa on niin paljon oppilaita (melkein 5000), että kun yhteen tutustut niin et luultavasti nää sitä enää sen jälkeen xD Saan yleensä kertoa vähintään kahdelle henkilölle päivässä olevani vaihto-oppilas ja näitä joille saa asiaa kertoa riittää varmasti vielä moneksi viikoksi ellei kuukausiksikin....

Tämä selostus sai ehkä vähän negatiivisen sävyn, joka ei kyllä ollut tarkoitus, mutta yritin kertoa asiat mahdollisimaan totuudenmukaisesti. Ja pakko kyllä sanoa, että kyllä tuo koulu alkaa jo tuntumaan koululta, eli ei tekis yhtään mieli nousta aamulla sängystä lähteäkseen kouluun. Eli ei se koulu oo sen mukavampaa täällä kuin suomessakaan :)

perjantai 24. elokuuta 2012

It's Friday

Vihdoinkin perjantai ja sen kunniaksi laitetaan uutta postausta, valitettavasti vain muutamien kuvien kanssa. Oonkin postaillut viimeksi viikko sitte, joten nyt onkin hyvä aika tehdä yhteenveto viime päivistä! Se on onneksi aika helppoa, kun olen kirjoitellut melkein joka ilta päiväkirjaa! Teen nyt silleen, että kirjoitan 1 postauksen näistä normipäivä jutuista, 1 koulujutuista ja 1 eroista suomeen verrattuna! Ja tämä on nyt siis tuo eka, eli muista jutuista kuin koulusta ja eroista! Edit: Nuo loput tulee tässä seuraavien päivien aikana, ei siis ihan peräkkäin :)

Sunnuntaina lähettelin monelle ihmiselle yv viestejä facessa ja siihen meni melkein koko aamu. Me käytiin Carolinen kanssa aivan ihanassa askartelukaupassa joka on tässä aika lähellä ja illalla syötiin koko poppoolla (Jeremy mukaanlukien :P) hampurilaisia ja maisseja joiden päälle sivellään voita ja siihen vielä suolaa, maistuu ihanalta! Katsottiin sitten vielä illalla jotain harjoitusjalkapallopeliä momin ja dadin kanssa. Haha, ja pesin ekan kerran pyykkiä täällä! Pakko mainita :p Pesukonetta ja kuivausrumpua on tosi helppo käyttää, paljon yksinkertaisempaa ku suomalaiset!

Maanantaina lähettelin myös kauheasti fb viestejä ihmisille :D Tehtiin Carolinen kanssa brownieita ja ne oli tosi hyviä! Ja niiden tekeminenki oli helppoa, 1 kananmuna, vähän vettä ja öljyä ja se valmis jauhosekotus suklaahippuineen... Ihan liian yksinkertaista :D Ja minä hoidin ekan kerran mun oman kotityön, joka on kerran viikossa roskisten tyhjentäminen, eli erittäin helppo homma!

Tiistaina me käytiin syömässä koko perhe (ja Jeremy mukaanlukien) jossain Italialaisessa ravintolassa, jossa ruoka oli tosi hyvää! Syötiin kaikki jotain pastaa ja kastiketta ja pakko sanoa että se oli ehkä "normaaleinta" ruokaa jota olen täällä syönyt :D

Keskiviikkona Ellen ja momi lähti kohti New Jerseyta :( Momi tulee kyllä takas, mutta Ellen jää sinne opiskelemaan! Koulun jälkeen juttelin tanskan setäni A:n ja tätini M:n kanssa skypessä kun Caroline lähti johonkin kahvilaan matikan tukiopetukseen. Myöhemmin syötiin sitten Carolinen kanssa vähän pastaa ja katseltiin tv:tä, mäkin ehkä jo osaan käyttää tätä näiden tv:tä :D

Torstaina ei tapahtunut mitään kummempaa kai... Syötiin kanahampurilaisia ja katseltiin tvtä. Eiku ainiin! Käytiin targetissa (perus marketti) ostamassa mulle muutamia meikkejä ja yks kouluvihko :D Ja nämä ostamani jutut maksoivat yhteensä $19.07 eli meikit on aika halpoja täällä!


Ja se taisi olla myös torstai kun sain salaperäisen paketin postissa! Oltiin kaikki (minä, dadi ja Caroline) vähän ihmeissää, että mikähän tää on ja sieltä paljastui sitten tämmöinen:


Ja mukana oli onneksi lähettäjänkin nimi ja osoite, tämä kirja tuli siis Tanskasta mun sedältä ja varmaan tädiltäkin, lähettäjä oli kyllä vain sedän nimi :D Tämä oli kyllä aivan ihanaihanaihanaihanaihana yllätys!!!!! Ja tämä kirja on pullollaan järkyttävän kivoja juttuja, mutta mä yritän muistaa tehdä tästä ihan oman postauksen jahka kerkiän :) Ja jos nyt joku henkilö tanskasta lukee tätä tekstiä niin kiitos kauheasti!!!! Fb viestiäkin tulee heti jahka saan kirjoitettua näitä blogitekstejä ;)

Tänään, perjantaina, me katseltiin koulun jälkeen tv:tä Carolinen kanssa ja minä ja dadi käytiin kahdestaan syömässä yats -nimisessä paikassa koska Caroline lähti poikakaverinsa kanssa syömään johonkin. Ja nyt tosiaan oon ollu koneella jo aika kauan kirjoittelemassa tätä :p

sunnuntai 19. elokuuta 2012

Indianapolis Zoo

Eilen aamulla skypettelin kotosuomeen! Juttelin eka äitin ja isin ja sitte siskojen kanssa! Puhelua kesti melkein 3 tuntia yhteensä, sitten oli pakko lopettaa ja alkaa vaihtamaan vaatteita. Puin ja meikkasin ja sitten saapuivat momin vanhemmat (eli mulle isovanhemmat) Illinoisista tänne Carmeliin! He olivat aivan ihania, varsinkin isoäiti oli "hyvällä tavalla hullu"! Me ajettiin sitten syömään Indianapolikseen yhteen ravintolaan ja jatkettiin sieltä eläintarhaan! Eläintarhareissu keksittiin kyllä siinä syödessä, se ei alunperin kuulunut suunnitelmiin! Tykkäsin tosi paljon eläintarhasta ja päivä oli tooosi kaunis, vain pikkuisen liian kuuma mun makuun ;) En viit nyt ihan kauheena laitella kuvia, heittelen tähän nyt joitakin kivoja :)





















Mulla oli oikein kiva päivä ja uskallan jo puhua vähän enemmän! Olen luonteeltani vähän semmonen ihminen, etten tykkää puhua vieraalla kielellä jos en ole varma onko sanat oikein ja oikeassa järjestyksessä ja lausunko ne oikein, mutta en enää jaksa piitata siitä! Jos haluan sanoa jotain niin mietin hetken ja yritän muotoilla lauseen jotenkuten järkeväksi :D Eikä sitä tarvi paljon puhuakaan, lähinnä keskityn ymmärtämään mitä muut puhuvat :) Suomeakin tulee aina välillä puhuttua! Just vaikka jotain: "ai niin", "siis", "tai", "mitä?" ja muita tommosia. Yhtenä iltana kerkesin just nukahtaa ja tuo sisko tuli huoneeseen ja mä heräsin ja selitin sille jotain suomeksi (en muista mitä) ja sitte tajusin puhuvani väärällä kielellä ja sanoin vaan jotain: "oh, sorry, good nigh!" ja jatkoin unia :P

 Koti-ikäväkin alkaa helpottaa vaikka kyllä vieläkin tuntuu että ois järjettömän ihanaa halata kaikkia rakkaita vielä kerran! Mutta eilen just kun juteltiin skypessä niin sitä tajusi että ne siellä elää sitä niiden arkea ihan tavallisesti, siellä ei oo tapahtunut mitään jännää eikä ihmiset oo muuttunut! Niin ja ne on vielä hengissä :D Se helpottaa kovasti huomata että asiat on ihan samalla lailla kuin ennenkin! On kans aivan ihanaa kun jotkut jaksaa kommentoida tänne tai laittaa viestiä vaikka facessa ja tsempata! Kiitos siitä! (:

perjantai 17. elokuuta 2012

Jalkapalloa havaiji teemalla!

Kolmaski päivä high schoolia ohi ja vaikka kuinka monta edessä!! Nyt alan jo muistamaan luokat mun mammuttikoulussa ja kerkeän käydä kaapillakin 10 minuutin välitunnilla (: Mulla oli taas kultainen päivä joka tarkoittaa sitä, että oli study hallia. Näiden kahden tunnin jälkeen olen alkanut tavallaan pitää siitä, koska siellä saa kouluajalla tehdä läksyjä eikä oo sen sijasta jotain muuta ainetta!

Mentiin koulusta suoraa Connerin kyydillä Katien luokse, jossa katottiin tvtä ja syötiin pitsaa. Tai kyllähän meidän oli ihan pakko tehdä pikku mutka jäähilejuomapaikan kautta.... Mä kyllä otin vaan limsaa :D Käveltiin Katien talolta meidän koulun jalkapalloareenalle katsomaan kauden avauspeliä! Ja puhun nyt tietenkin "handegg":sta eli amerikkalaisesta jalkapallosta! Matkaa oli ehkä joku 1,5 km ja olin yllättynyt kun nää kävelee noinkin "pitkiä" matkoja :P Pahoittelen nyt suuresti ettei mulla oo mitään kuvia!!! Teema oli havaiji! Mullaki oli kukkapaita päällä (jonka ostin joltain kirpparilta) ja lei! Ja siis kyllä meillä kaikilla siinä porukassa oli kukkapaidat, mutta olisittepa nähneet miten amerikkalaiset jaksaa laittautua! Siellä oli varmaan enemmän pojilla kuin tytöillä semmosia rimpsuhameita, leitä ja kukkapaitoja. Ennen peliä siellä kulki semmonen ihme purkki valkoista jauhetta ja ei sitä ei vedetty nenään vaan otettiin kouraan ja heitettiin yhtäaikaa niin että oltiin kaikki ihan valkoisessa jauheessa (nimimerkillä: ennen mustat, nyt harmaat kengät omistava)!  Se oli varmaan jotain talkkia tms :D Sitte tietenki huudettiin ja kannustettiin! En kyllä ihan kauheasti seurannut peliä... Erätauolla oli joku orkesteri esitys ja joku ilmeisesti julkkis heitteli t-paitoja katsomoon! En kyllä saanut yhtään :(



Tykkään näistä amerikkalaisista ihmisistä, koska jos yrittää suomessa päästä omalle paikalleen täpötäydessä seisomokatsomossa niin saa varmasti tökkäisyjä ja tönimistä, eikä kaikki edes yritä väistää. Täällä kun yrittää päästä paikalleen niin kaikki siirtyy pois alta ja huomauttaa kaverilleen jos tämä ei huomaa väistää ja sitte ne ihmiset vielä pyytelee anteeksi kun yrittää itse ahtautua omalle paikalleen :D

Lähdettiin jo ennen pelin loppua ja käveltiin takas Katielle (Connor jätti auton sinne) ja sitte se heitti meidät kotiin. Nii ja meillä oli tosiaan koulun jalkapallojoukkueen peli ja siellä oli kaks helikopteria jotka pörräs yläpuolella, molemmat vissiin uutisista ja poliiseja oli paljon, ainakin 4 autoa parkissa ja muutama ohjaamassa liikennettä :D Ihmisiä ei ollut kyllä yhtään niin paljon kuin vaikka kärppien peleissä, ei varmaan edes 5000 ihmistä ja silti tämmönen show!

Tollanen hame siellä oli monella!

Asiasta ihan toiseen, meillä on koulussa oma poliisi! Ja aamuisin ja iltapäivisin on joku poliisi aina ohjaamassa liikennettä!?! Ihan hassua :D

Mutta mulla oli oikein kiva ilta! Ja mukava kun on ollut jotain tekemistä eikä tarvi miettiä suomea ja suomen asioita! Fiilikset oli aika korkeella! Ja huomenna saa nukkua piiiiiiiitkään! Okei aattelin kyllä herätä 7 aikaan katsomaan oisko joku skypessä xD Nyt mua alkoi kyllä häiritsemään tuo kuvattomuus, joten taidan laittaa pari havaiji kuvaa netistä :P

torstai 16. elokuuta 2012

Kaksi päivää koulussa!

Ekana koulupäivänä!
Nyt olen virallisesti käynyt kaksi päivää Carmelin High Schoolia! Eka päivä oli eilen ja se oli Gold Day.

 Gold Day mulla menee näin:
7.50-9.20 Algebra
9.30-11.03 SRT
11.13-12.51 Health
12.56-13.23 D Lunch
13.33-15.05 Study Hall

Ruokailuja on A, B, C ja D ja mulla on kumpinakin päivinä viimeinen ruokailu eli D. Oon ihan nääntynyt ennen ruokailua! :D SRT on vähän niinku ryhmänohjaajan tunti ja sillä tunnilla sekä Study Hall tunnilla tehdään vain läksyjä, mutta ei mullakaan kyllä läksyt riitä 2x90min tunneille samana päivänä :/ Joten niillä tunneilla on tylsää....

Blue Day oli tänään ja ne päivät menee näin:
7.50-9.20 Spanish
9.30-11.03 US History
11.13-12.51 Chorus, eli kuoro
12.56-13.23 D Lunch
13.33-15.05 English

Oon varmaan melkein kaikilla tunneilla sophmorien tai juniorien kanssa, joka on toisaalta vähän ärsyttävä ku ois kiva tutustua niihin oman ikäsiin. Tai ei nuo juniorit niin haittaa, mutta sophmoret tuntuu olevan jo vähän liian paljon nuorempia.

Aika monella tunnilla täytyy jokaisen oppilaan esitellä itsensä ja kertoa joku tietty asia itsestään ja vaikka yleensä vihaan näitä "esittelyjä" koska en keksi mitään kertomista itsestäni niin nyt ihan tykkään niistä, koska voin aina kertoa olevani vaihto-oppilas suomesta :D Oon varmaan kertonut kaikille muille olevani vaihto-oppilas paitsi kuoro opettajalle enkä oo ihan varma sanoinko algebran opettajalle olevani vaihto-oppilas...

Usan koulu on jotain niin erilaista ja jännää, että vaikkei mulla oo kavereita sieltä niin on ihan kiva mennä kouluun ihmettelemään kaikkea :D Espanjasta tykkäsin ihan kauheasti! Oisin halunnut opiskella sitä jo 8. luokasta alkaen, mutta meidän ikäryhmälle se ei ollut mahdollista :( Historiasta en ymmärtänyt tuskin sanaakaan, mutta opettaja oli tosi kiva ja aikoi antaa mulle jonkun ylinmääräisen työkirjan että olisi helpompaa opiskella. Kans Healt ope oli ihan mahtava ja English tunnilla oli yllättävän mielenkiintoista :D

Tästähän kaikki vain menee vaikeammaksi, mutta eipä auta kuin alkaa lueskelemaan kirjoja
nettisanakirjan avulla! Se on kyllä ollut outoa, kun tunneilla on saattanut saada jo aika paljon läksyä ensimmäisen tunnin jälkeen... Ja tunnit on kyllä jo nyt puuduttavia, voin vain kuvitella miltä ne tuntuu muutaman kuukauden päästä :D 75 minuutin tunnitkin alkoi tehdä tiukkaa viime vuonna...

Muutama kuva huoneesta, joka odottia mua perjantaina! Jaan siis vielä tämän huoneen C:n kanssa, mutta muutan myöhemmin toiseen huoneeseen.





Tää laatikko oli mun kaapissa, siellä oli mulle penaali ja kyniä, muistilappuja, teippiä, liimaa, yliviivaustusseja, vihkoja, kansioista, mappi, joku tommonen usan historia kirja ja jopa koululaukku! Aivan ihana yllätys kyllä! :)

maanantai 13. elokuuta 2012

Kouluun tutustumista

Eilen jaoin tuliaiset perheelle ja kyllä ne vissiin ihan tykkäsivät niistä! Ainakin kirjoja kaikki lueskelivat innokkaina ja he tykkäsivät kovasti muumipyyhkeistä! Niin ja marimekon pussukoista ja ehkä niistä karkeistakin? He eivät syöneet tuomiani karkkeja vielä joten en tiedä eivätkö he vain halunneet mussuttaa karkkeja illalla vai säästivätkö tuonemmaksi (: Niin ja kaikkein suurin pettymys kyllä oli se, ettei heidän mielestään salmiakki oo pahaa xD Ei nyt ehkä herkkuakaan, mutta ei kuulemma pahaakaan!

Tänään minä, momi ja C menimme syömään johonkin sandwich paikkaan lounasta ja sieltä suoraan kouluun. Tai siis minä ja C menimme kouluun ja momi meni tien toiselle puolelle kirjastoon töihin. Ja mun tuleva koulu on HUGE! Oon varmaan jo monta kertaa kertonut, mutta sanotaan vielä: siellä on 4500 oppilasta! Me käytiin eka hakemassa mun lukkari:


Eli koulussa on kultaiset ja siniset päivät, en kyllä tiiä kummasta väristä kaikki alkaa mutta ehkä se selviää :D Joka toinen päivä on siis sininen ja joka toinen kultainen. Sain myös oman kaapin koulusta! Ja vielä hyvältä paikalta, aika keskellä koulua. Mulla tosin kahta ainetta lukuunottamatta kaikki on E siivessä, joten sieltä kaapin saaminen ei ois haitannut. Kun olin saanut lukkarin, niin mulle tehtiin sellainen virallinen henkilökortti ja me menimme tapaamaan mun "ohjaajaa" tai "opoa" en oikein tiedä mikä se on xD Mutta kauhean mukava mies kuitenkin. Sitte me kierrettiin C:n kanssa koulu muutaman kerran läpi. Kävelin varmaan monta kilometria tänään siellä koulussa :D Ai nii, tapahtui täällä jotain jännääkin! Oltiin kierretty koulu kerran ja alkoi kauhea hälytyskellojen huuto ja meidän piti lähtä ulos. Ja sinne tuli ihan oikea paloautokin (:D), mutta ei siellä kuitenkaan mikään palanut ja saatiin mennä aika pian takas sisälle. Kierrettiin koulu toisen kerran enkä enää jaksanut kolmatta kertaa... :D Mutta enköhän mä pärjää ja opettajat kuulemma ymmärtää jos on myöhässä ekoina päivinä ja on vaihtari! Niin, ja meidän koulussa on kyllä aika ylellinen välitunti, 10 min! Siis ku olin pelännyt että se on jotain 5 tai jopa 3 min!

eka kerros koulusta, 2. ja 3. kerros oli toisella puolella!
 Mentiin sitte koulusta tien toiselle puolelle kirjastoon ja hankittiin mulle kirjastokortti! Tässä siis mun koulun henkilökortti ja mun kirjastokortti!


C:n poikakaveri Connor vei meidät sitte kotiin jossa vaihdettiin vähän vaatteita ja lähdettiin shoppailemaan, minä C, Ellen ja Connor. Käytiin yhessä marketissa, ostamassa järjettömät jäähilejuomat ja muutamassa vaatekaupassa. Löysin Old Navystä topin ja t-paidan, mutta muuta en ostanutkaan tänään. Jotenki hullua ku jollakin suurinpiirtein sun ikäsellä on ajokortti ja 7 hengen auto :D No, ei kyllä valittamista ku on oma kuski! Connorki oli kauhean mukava, mutta puhui niin epäselvästi etten yleensä ymmärtänyt mitä hän sanoi tai kysyi :D Caroline sanoihin hänelle, etten minä ymmärrä hänen puhettaa kun hän puhuu kuin cowboy :P

Nyt seuraavaksi vähän negatiivisiä asioita. Ihmiset on kauhean mukavia ja silleen, mutta tunnen itseni kyllä silti hyvin ulkopuoliseksi ja ujoksi. Yleensä ymmärrän melkein kaikki keskustelut mitä he käyvät, mutten itse pysty oikein osallistumaan niihin. Tuntuu kuin roikkuisi vain mukana koko ajan. Suomessa olen kavereiden ja perheen kanssa aika puhelias ja tarvitsen sellaista mukavaa keskustelua joka päivä, kuulumisten vaihtamista jne. Täällä tuntuu kuin räjähtäisin kohta kun en pysty puhumaan niin kuin suomeksi pystyn. Lähinnä vastaan kaikkeen, yeah tai okey. Näistä koostuu nykyään mun keskustelut. On ihan järjettömän mukavaa skypetellä, koska pystyn kommunikoimaan toisen ihmisen kanssa "normisti". Kaipaanko suomeen? Kyllä! Mutta en ole tullut tänne lähteäkseni heti kotiin, kyllähän tänne on kieltä tultu oppimaan! Enkä edes kaipaa (vielä) ketään erityistä henkilöä, kaipaan vain tavallista keskustelua! Sitä ettei tarvi mykkänä seurata perässä. Kyllä mä sen tiesin, etten osaa kieltä niin hyvin että voisin ihan normisti elää täällä mutta en ollut varautunut että kaiken aikaa olisi näin turhautunut olo! Ja kaikilla leireillä on vielä selitetty, kuinka aluksi menee hyvin koska kaikki on niin jännää ja uutta. Jos tämä on se mun "ylämäki" niin en tosiaan halua tietää, millainen on "alamäki". Anteeksi nyt suuresti tämä purkautuminen, mutta se helpottaa kun saa asian sanottua tai kirjoitettua johonkin.

Nyt meen syömään ja varmaan katsomaan jotain tv ohjelmaan dadin, C:n ja E:n kanssa! (:

sunnuntai 12. elokuuta 2012

In Carmel!

Olen siis vihdoin päässyt perille hostperheeni luo! (: Tai siis tokihan olin perillä jo perjantaina mutta enpä ole bloggaillut sen jälkeen! Perhe tuli tosiaan hakemaan mut South Bendistä tai siis momi ja Caroline tulivat. Oli kyllä jotenkin tosi jännää vihdoin tavata heidät! Ajoimme 3 tuntia kotiin ja kävimme ostamassa matkalla kokonaisia maisseja joita minäkin jouduin kuorimaan kun pääsimme kotiin :D He olivat aivan ihmeissään kun sanoin etten ole ikinä kuorinut maisseja! Nii, kotona oli tosiaan vastassa dad, Ellen ja Ellenin kaveri Jeremy!

Tulen kaikkien kanssa tosi hyvin toimeen ja he ovat oikeasti aivan älyttömän ystävällisiä minulle! Nukun varmaan kuukauden Carolinen huoneessa, jossa hänellä on kerrossänky, ja kun Ellen muuttaa pois muutan hänen huoneeseensa. Caroline oli raivannut minulle paljon tilaa kaapista, että sain vaatteet sinne ja hän näytti myös heti mihin voin vessassa laittaa kaikki tavarat jne. Momi näytti mistä saa ruokaa kun tulee nälkä ja muutenkin he auttavat heti kun kysyy :) Ei olisi kyllä parempaa perhettä voinut saada!

Lauantaina käytiin eka jossain marketissa josta ostin tennarit, hupparin, t-paidan ja villatakin ja nämä teki yhteensä 57$. Sen jälkeen mentiin tosi isoille markkinoille! Oltiin siellä melkein koko päivä ja tuntiin takas kotiin ja sitten skypetin isin kanssa ja juttelin mesessä A:n kanssa! Ilta katottiin momin kanssa olympialaisia ja oltiin tosi iloisia kun David Boudia voitti 10 m uimahypyt! Boudia on kotoisin Indianasta, kuulemma jostain aika läheltä! :P

Tänään ois tarkoitus laulaa singstarilla ja annan varmaan tänään tuliaiset näille! Eli siis en ole antanut vielä niitä, koska perjantaina täällä oli Jeremy, lauantaina täällä on Katie ja Connor (ja Jeremy) ja tänä aamuna dad lähti niin aikaisin :DD Mutta lopulta kysyin Carolineltä milloin voisin ne antaa, ja hän sanoi että tänään ei pitäisi tulla ketään vieraita, joten toivotaan että saan ne annettua tänään! :P

torstai 9. elokuuta 2012

USA!!!

Nyt olen ihan oikeasti laskeutunut usan mantereelle ja viettänyt jo muutamia tunteja täällä! Oltiin paikallista aikaa 17.20 (?) perillä, koska kone oli myöhässä ja kaikessa hälinässä ja tohinassa meni vielä aika kauan! Oltiin siis 17.20 Chicagon lentoasemalla (voin kertoa matkasta joku toinen päivä) jossa meitä odotti afs:n vapaaehtoisia ja ymmärtääkseni tanskalaisia ja/tai saksalaisia... Lähdettiin siitä bussilla paikalliseen Holiday Inn:iin jossa syötiin ja odotettiin seuraavien bussien lähtöä. Mun bussi lähti jo klo 18 aikaan ja silloin siis jouduin sanomaan heipat viimeisillekin suomalais vaihtareille! :/

Ajettiin 4 tuntia bussilla tänne South Bentiin ja majoituttiin hotelliin. Olimme siis paikallista aikaa klo 22 perillä. Nyt kello on kohta puoli 12, joka tarkoittaa suomessa vissiin puolta kuutta eli voitte vain kuvitella millainen olo on, kun on yksi yö kadonnut elämästä! Olo on aika sekava, en oikein tiedä mitä teen ja mihin meen, englantikaan ei meinaa taipua yhtään eikä ole ketään jolle puhua suomea! Se on oikeasti aika järkkyä kun oot jossakin huitsin nevadassa eikä kukaan ymmärrä suomea! :D Odotan vain kauheasti perheen tapaamista, mutta se tapahtuu vasta huomenna klo 16, siihen asti meillä on orientaatiota!

Jaan huoneen yhden tosi kivan norjalaisen tytön kanssa, mutta musta tuntuu ettei se uskalla oikein jutella mulle kun mun vastauksen on niin sekavia enkä aina oikein ymmärrä sen kysymyksiä :D

keskiviikko 8. elokuuta 2012

Helsingissä

Päästiin helsinkiin asti tytsyjen kanssa! Käytiin jumbossa syömässä ja nyt hengaillaan hotellissa :) Olihan se vähän haikeeta mennä turvatarkastukseen oulun kentällä ja jättää kaikki taakseen, mutta ei kyllä tunnu yhtään todelliselta tämä lähtö! Kiitos vain kaikille saattajille!
En edes uskalla ajatella missä olen huomenna tähän aikaan, mutta kentällä olen ainakin varmaan viisi yli 4 aamulla! Saapa nähdä saako nukutuksi tänä yönä!


Seuraavaksi ilmoittelen itsestäni varmaan usan mantereelta! Tai sitten joltakin kentältä jos löydän netin ;D

Sydän suli

kun mun hostmomilta tuli eilen tälläinen lyhyt meili:

Safe travels!
I will be thinking about you tomorrow as you travel across the sea to us!  Hoping for a good trip, and we'll see you on Friday!  <3

Vielä viimehetken paniikki pakkailut jäljellä ja illemmalla sitten J:n ja V:n kanssa helsinkiin! Wish me luck!

maanantai 6. elokuuta 2012

Läksijäiset sukulaisille

Pidettiin lauantaina mun läksijäiset sukulaisille ja perhetutuille jne. Porukkaa tuli oikein mukavasti kylään ja sain myös paljon läksijäislahjoja vaikken niitä odottanut! Leivoin itse (joskus sitä innostuu...) kolme kakkua juhliin, sisko leipoi yhden ja siskon mies ja äitini tekivät suolaista purtavaa. Niin ja äiti teki tosi söpöjä sydän pikkuleipiä ja mummu toisenlaisia pikkuleipiä :)
Oli tosi mukavaa nähdä taas pitkästä aikaa (melkein) kaikki ihmisiä ja oli kyllä kauhean mukava päivä/ilta!

Kolmen suklaan juustokakku

Mansikka-valkosuklaamousse kakku

Pätkiskakku
En itse tykkää oikein itse leipomistani kakuista, mutta vieraille kyllä näytti maistuvan :) Varsinkin tuo kolmen suklaan juustokakku näytti käyvän hyvin kaupaksi! Siskon tekemä mansikkajuustokakku saapui vähän jälkeenpäin enkä muistanut ottaa siitä yhtään kuvaa :/


Huomatkaan meidän "kuollut" Jekku taustalla!
Nominationiin sain suomenlipun ja hevosen kengän lahjaksi :)

Nämäkin tulivat lahjaksi, vaikka vilahtivatkin jo edellisessä postauksessa


Mummu antoi minulle pikkuriikkisen suojelusenkelin, joku minun täytyy kuulemma ottaa mukaan :)





Muitakin kortteja ja lahjoja tuli, mutta en halua ihan kaikki yleisesti jakaa :) Kiitos kaikille vieraille kun kävitte, oli ihana nähdä! Vaikkakin muutamat vieraat näyttivät olevan paljon haikeammissa tunnelmissa kuin minä, joten täytyy myöntää ettei minusta tunnu vieläkään yhtään siltä kuin olisi johonkin lähdössä! Pakkailua on aloiteltu tänään (kröhm, laittoin tuliaiset laukkuun..) ja muutamia kavereitakin on nyt nähty viimesen kerran (toivottavasti) 11 kuukauteen! Ja tuo toivottavasti on tuolla vain sen takia, etten toivo joutuvani keskeyttämään vaihtovuottaa minkään syyn takia :))